LUOKKATOIMINTA ON SUURI MAHDOLLISUUS

Jokelan tragedian jälkeen nousi keskusteluun - ansaitusti: koulukiusaaminen, tuo kouluyhteisöä jäytävä " sairaus ".

Kerron seuraavassa esimerkin, ttei sen tarvitse toteutua jos vanhemmat tekevät yhteistyötä ja käyttävät siihen omaa aikaansa - kaikkea ei voi ulkoistaa.

Kun vanhin tyttäreni aloitti peruskoulun ensimmäisen luokan perustimme me vanhemmat luokkatoimikunnan, jonka puheenjohtajana minulla oli onni olla.

Mukana olivat erittäin tiiviisti 22 lapsen vanhemmista 12 isä ja äiti tai ainakin toinen, usein vuorotellen. Myös noiden kymmenen muun lapsen vanhemmat osallistuivat toisinaan toimintaan.

Opettaja oli myös mukana - kuitenkin sivusta katsojana, koska hän pelkäsi OAJ:n Tampereen tuolloista AY - johtoa joka oli jäsenilleen selittänyt, että opettajien ei tule ilman korvausta osallistua tällaiseen toimintaan.
Mutta tämä olikin " sitkeä sissi " tuo nainen tuli kokouksiin jopa metsän kautta kiertäen, jottei joku koollega olisi häntä nähnyt. Hän halusi olla kokouksissa mukana mutta tehtäviä, emme hänelle antaneet jotta hänelle ei aiheutuisi siitä niistä vahinkoa.

Lähtökohtana toiminnalle oli se, että " Kallen on vaikeampi lyödä Villeä jos Kalle tuntee Villen isän ".

Ja kahden vuoden ajan minkä toimikunta oli toiminnassa ( tämän jälkeen useimpien lapset lähtivät, kuka musiikkiluokalle, kuka ranskankieliseen kouluun, muutti paikkakunnalta tms. Oma tyttäreni meni musiikkiluokalle ja nykyöään saa leipänsä musiikista ) emme kuulleet koulussa kotona emmekä myöskään lapsilta, että olisi tapahtunut kiusaamista, lyömistä tai jonkun boikotointia porukasta.

Toinen perheen ja ennen muuta lapsen elämään vaikuttava asia myös sovittiin: Kaikki 1 - 2 - luokkalaiset menevät nukkumaan ilta kahdeksalta ja kun kaikissa lastemme kodeissa sääntö oli sama niin pikkuihmiset eivät voineet esim. vedota, että "ei mun tartte kun Katjakaan ei mee ", Katja meni, meni, Sanna, Satu ja Ville ja Kalle.

Luokkatoimikuntamme kokousti kaksi kertaa viikossa ja ne tulivat ketkä ehtivät, yleensä 8 - 12 vanhempaa.

Yhteishenki oli luja: Eräänä vapunaattona 74 neliön kolmiossa juhli aikuisisa ja vanhempia yhteensä 71, kaikki meidän luokan äitejä ja isiä ja heidän lapsiaan.

Tämä siis tapahtui Tampereella mutta miksi espoolaiset vanhemmat olisivat yhtään sen tamperelaisia huonompia.

Meillä oli myös ystävyyskoulu Tornion Karungissa, jossa vierailimme koko porukalla kaikkiaan kuutisen kymmentä lasta ja aikuista. Tornion kaupunki avusti Karungin koulun vanhempia 10 000 markalla ja kun karunkilaiset tekivät vastavierailun Tampereelle niin Tampereen kaupunki antoi meille 10 000 markkaa vieraittemme ylöspitoon. Vierailut kestivät perjantaista sunnuntai - iltaan.

Teimme myös reissun Tukholmaan, meillä oli oma lehti, painos 20 000 kappaletta. Talvisin meillä oli kaksi viikon lopun kestävää talviriehatapahtumaa, lapset osallistuivat myöskin innokkaasti ylläpitämäämme näytelmä- ja liikuntakerhoon.

Ja huomatkaa, olimme kaikki työssä käyviä ihmisiä ikähaarukalla 22 -55 vuotta.

Minua kylmää, että nyt tämä lasten kanssa oleminen on ulkoistettu yrityksille ja mitä on saatu.
Espoossa mm. toimii eräs tällainen " kerho" jossa lapsia on 75, aikuisia paikalla 1 - 3 ja hinta per kuukausi per lapsi on 190 euroa.

Voitte kuvitella miten hirvittävä meteli ja miten lo9hduttoman vähän huolen pitoa lapsi tuollaisessa paikassa saa.

Miksi tämä kaikki oli mahdollista: siksi, että ensin meillä oli huoli lastemme arjesta, sitten me kaikki huomasimme, että meillä tavattoman hauskaa niin lapsilla kuin vanhemmillakin.

Yksi asia on myös huomattava, että vaikka vain noin reilut puolet vanhemmista osallistui toimintaan aktiivisesti niin myöskin näiden muiden vanhempien lapset olivat kaikessa mukana - vanhempiensa luvalla tietysti.

Ja Espoossa ollaan niin aina pitää myös puhua rahasta. Me tavalliset ihmiset keräsimme, kerjäsimme, myimme ja panimme vähän omiammekin niin, että kahden vuoden aikana luokkatoimikunnan tulot olivat 153 500 markkaa ja menot 152 000 markkaa siis nykyrahassa inflaatiotarkistuksella: lähes 100 000 euroa.

Tuon jäljelle jääneen 1500 markkaa jätimme käytettäväksi seuraavalle luokkatoimikunnalle.

Halusin kertoa tämän tositarinan vuosilta 1982 - 84. siksi, että jos vanhemmilla on tahtoa niin kaikki järjestyy ja kaikkeen ei tarvita ulkoistamista tai virkamiehiä tai yhteiskuntaa.

Kyllä lapsemme ehtivät niihin tutustua myöhemminkin.

Ja kun Lauran ja minun pienet 4 v kaksoset ja 1,5 vuotias menevät kouluun, aion aloittaa aloittaa " alusta ".

Vaikka se onkin välillä uuvuttavaa niin kerran vain " ne " ovat pieniä ja koulussa. Uskokaa vanhemmat Luokkatoimikunta - työ ( tai oli nimi mikä tahansa ) antaa tuhannesti sen minkä se ottaa.

Päivän aforismi:

He ovat vain kerran lapsia

T: Seppo